Heipä hei sinne ruudun toiselle puolen!
Tervetuloa uunituoreeseen Diverse Illusion -nukkeblogiin! Täällä kirjoittelee blogin ylläpitäjä Emppu, nukkejen maailmaan hurahtanut 15-vuotias tyttö. Ennen pyörin nukkepiireissä Sokerihiirenä, mutta nykyään ihan vain Emppuna. Luultavimmin tulen postailemaan säännöllisen epäsäännöllisesti, aina silloin kun julkaisukelpoista materiaalia ja aikaa nukeille löytyy. Pitkään olen myös kaavaillut päässäni pyörineen tarinan toteutusta.
Näin blogin ensimmäisen postauksen kunniaksi näkisin parhaaksi esitellä hieman omistamiani nukkeja. Nukkeprofiileille olen jo luonut sivun, mutta sisällön valmistumisen ajankohdasta en olisi niinkään varma. Postauksen alussa nähtävässä kuvassa ovat nukkeni Claudie (Dal Milch) sekä Alioth (Isul Retro Memory Johan), tuttavallisemmin Ali. Alla olevassa kuvassa toinen dalini, Kiyone (Dal Lunatic Alice).
Yllä olevassa kuvassa vielä Toluene (Pullip Kaela) ja Luna (Pullip Hatsune Miku lol-ver). Näiden viiden nuken lisäksi nukkeperheeseeni kuuluu myöskin Selene (Pullip Victorique de Blois) joka ei parhaillaan valitettavasti ole kuvauskelpoinen. Toivotaan että bloggailu lähtisi sulavasti käyntiin, nähkäämme siis seuraavassa postauksessa ♡



Oi tosi kiva että teit blogin! Liityin lukijaksi nwn♥
VastaaPoistaJa itsekin olen tosiaan tulossa Roihulle c:
PoistaSun nuket on kyl tosi nättejä♥ odotan kyl innolla lisää postauksia :)
VastaaPoistahttp://dreamingaboutdolls.blogspot.fi/
UUU~ odotan innolla mitä tuun näkee ;)
VastaaPoistaplus, sä harrastat partiota?! missäs lippukunnassa oot ja tuutko roihulle? :3
Ja ah, unohdin, että en voi seurata sua täs kun en muista salasanaani muttapa, ei se mitään käväisen stalkkaamassa tät silloin tällöin~
Kiitti ihanasta kommentistas ♡
PoistaJa jep, harrastan partiota! Oon Nokian Partiotytöissä ja oon todellakin tulossa Roihulle!
eipä mitään!
PoistaOOH! itse olen Karjalan Korvenkävijöissä, lyhyemmin KKK :"D olen itsekkin tulossa Roihulle! :3
Todella mukavaa, että teit blogin. Lyhyt ja ytimekäs esittely, sanoisin❤ Pidän paljon kaikista suloisista nukeistasi nwn Lisäksi olet hyvin taitava kuvaaja. Teetkö paljon nukeillesi vaatteita itse? ^^
VastaaPoistaLiityn heti lukijaksi, kuten jo instagramin puolella ilmoitin. Postailuintoa sinulle, toivottavasti kuulemme sinusta ja nukeistasi pian!
nukkehiutale.blogspot.fi
Aw kiitti ihanasta kommentistas niin täällä blogin kuin instankin puolella ♡ Nukenvaatteita ompelen silloin tällöin, vaihtelevalla onnistumisella :'D
PoistaPalkitsin sinut Liebster Awardsilla! Tarkemmat tiedot blogissani viimeisimmässä postauksessa! http://nukkehiutale.blogspot.fi/
VastaaPoistaMikä olikaan instagrammisi nimi, ilmoittaisin tästä sielläkin ^^ Miten saatoin unohtaa tälläisen ;;
VastaaPoistaSuuret kiitokset palkinnosta! Instassa pyörin nimellä @cherryxdolls
PoistaMoi!! Palkitsin myös sinut ihanien kuviesi takia libster awardilla💖 Ohjeet mun blogissa
VastaaPoistaPs: ihania kuvia💗💗💗